BLOGI 14.12.2017

Vammaisten yhdenvertaisuus lain edessä

Tällä hetkellä kootaan Suomessa ulkoasianministeriön toimesta seurantatietoja YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen toteutumisesta YK:lle esitettävään määräaikaisraporttiin. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE on vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn YK:n yleissopimuksen valtiollinen koordinaatiojärjestelmä. Sen tehtävänä on edistää yleissopimuksen täytäntöönpanoa ja vammaisten henkilöiden oikeuksien huomioon ottamista kaikkien hallinnonalojen toiminnassa. Siinä on tehtävää kerrakseen.

Yleissopimus on ollut voimassa kohta 1,5 vuotta ja ehkä merkittävin toteutunut asia on ollut kehitysvammalain muutos, jolla täsmennettiin kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden edistämistä, yksilöitiin sen rajoittamismahdollisuudet ja siihen liittyvä hallinnollinen prosessi. Muutos on ollut merkittävä, mutta mitä muuta on tapahtunut?

Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen uudeksi yhteiseksi laiksi (VALAS-hanke) on edennyt. Tosin taaksepäin katsoen marssi on ollut todella pitkä ja matkaa on vielä edessä.

Vammaisten perusoikeuksien toteutuminen ei ole vain sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Vastuuta kantavat muutkin ministeriöt mm. valtionvarainministeriö. Se istuu rahan päällä. Perusoikeuksien toteuttaminen ei ole teetä ja sympatiaa vaan tekoja. Kerron yhden esimerkin, jossa Suomessa vammaiset on asetettu eri asemaan kuin muut kansalaiset ja se asema on huono.

Kiinteistöveroa kerätään Suomessa entistä enemmän. Sen suuruuteen vaikuttavat kaksi tekijää, kiinteistön arvo ja kiinteistöveroprosentti. Yleinen kiinteistöveroprosentti on korkein ja asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti alhaisin. Vammaisille on rakennettu erityisasuntoja, joissa on asunnon lisäksi muita asumiseen liittyviä tiloja ja asukkaiden tukena on työntekijöitä jopa 24/7. Yhtä kaikki vammaiset asuvat kodeissaan ja maksavat vuokransa kuten muutkin kansalaiset. Näin asian näkevät ympäristöministeriö, Kela, Valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja valvova viranomainen Valvira. Valtionvarainministeriön alainen verohallinto on asiasta eri mieltä. Verottajan mielestä vammaiset ei asu kotonaan vaan ovat laitoksessa. Tästä seuraa, että kiinteistövero asunnoille määrätään yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Se merkitsee, että vammaiset maksavat jopa euron per neliö vuokraa enemmän kuin muut kansalaiset asunnoistaan. Tärkeää on huomata se, että vuokralaiset maksavat aina kiinteistöveron kustannuksen vuokrissaan, muita maksajia sille ei ole.

Kysymys ei ole vain YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen rikkomisesta. Kysymys on vammaisten perustuslaillisten oikeuksien polkemisesta Suomessa. Asiaan on yritetty saada muutosta oikeudessa ja taistelu jatkuu. Toivon, että myös vammaisten läheiset ja muutkin kansalaiset nostaisivat tämän asian esille.

Ilkka Fritius
Kuntayhtymän johtaja

Jaa artikkeli