Tyhmä kuin AAC !

En sano, että joskus tai välillä, sillä niin monesti olen saanut karvaasti sen kokea kantapään kautta itsekin. Metsään menee niin että pusikot raikaa! Hämmästelen ajoittain omaa lyhytmuistisuuttani tässä asiassa, vai mitä olet mieltä seuraavista:

Tapaan säännöllisesti asiakastani, joka käyttää kommunikoinnissaan tukiviittomia ja kommunikaatiokansiota. Olen tuntenut hänet jo monta vuotta, ja jutellut hänen lempiaiheistaan lukemattomia kertoja. Aihepiirit ovat tulleet tutuksi, sillä jokaisen keskustelumme aluksi asiakkaani kertoo minulle lähestulkoon samat asiat. Hänelle tärkeät ja mielekkäät asiat. Lankesin luulemaan ja tietämään viime tapaamisellamme. Olin jo hyvää vauhtia kommentoimassa, vaikka asiakkaani oli vielä kertomassa. Hän komautti minua napakasti kylkeen ja sai minut hiljenemään. Miten noloa! Hänen asiansa ei ollutkaan tällä kertaa se, minkä minä luulin tietäväni sen ihan takuuvarmasti olevan. Hävetti! Ja hävettää vieläkin. Opetan tätä itse muille, ja lankesin siihen näinkin alkeellisella tavalla.

Eipä mennyt montaa päivää tästä, kun puistikko raikasi jälleen. Katseohjauksella tietokonetta käyttävä asiakkaani innostuu välillä niin kovin kertomaan, että minunlaiseni hämäläistä sukujuurta omaava meinaa pudota kyydistä alta aikayksikön. Juttukaverini lateli sanoja tietokoneeltaan niin vauhdilla, että hetken aikaa toisaalla käväisseet aivosoluni unohtivat yhdistää minulle muutaman sanan toisiinsa. Toverini oli kertonut, että häntä kovasti rannassa ärsyttänyt koivu kaadetaan viimein tänä kesänä. Koska en aivan täysin ollut kokoaikaa keskittynyt, kommentoin takaisin, että: ”Niin niin, kyllä. Se puu ärsyttää sinua mutta me ei sille valitettavasti mitään nyt voida.” Sain vastaukseksi hitaan katseen ja pyynnön tarkistaa näytöltä hänen viestinsä. Jälleen olin nöyränä anteeksipyytäjän roolissa. Ärsyttävä koivu oli minulle tuttu juttu, ja kuvittelin tietäväni ikään kuin puolesta sanasta koko viestin merkityksen.

Vaikka aasi-eläinten sanotaan olevan oikeasti fiksuja, sanonta kuuluu, että ihminen voi olla tyhmä kuin aasi. Sellaiselta noiden ja lukuisten muiden vastaavien kömmähdysten jälkeen on tuntunut. Itseään sättii monin eri sanamuodoin luupäisyydestään, muistamattomuudestaan ja milloin mistäkin. Tämän asian tiedostaminen on jo voitto sinänsä. Silloin voimme huomata, kun ylitämme rajan; raja on näkymätön ja veteen piirretty ja tekee sen huomaamisesta välillä hyvinkin vaikeaa. Minulla on kaksi armotonta työkaveria, kaksi niin julmaa palautetta antavaa piiskuria, etten toisia tiedä. Videokamera ja peili. Omaa työskentelyä on kammottavan realistista katsella videolta. Peili tekee saman reaaliajassa. Silti, varsinkin videoinnin avulla olen oppinut näkemään näitä metsään menoja paljon aiempaa herkemmin.

Kovin usein kuulen työssäni, että kommunikaatioapuvälineiden vähäinen harjoittelu tai käyttö johtuu siitä, että tutut ihmiset tuntevat asiakkaan, puhevammaisen henkilön. En lainkaan epäile tuntemista, en pikkiriikkistäkään epäile sitä, ettei arkea yhdessä elettäessä oppisi tulkitsemaan joitakin asioita. Sen sijaan epäilen, että riippumatta siitä kuinka juttukaverimme kommunikoi, on asioita, joita emme voi tietää. Emmekä koskaan saakaan tietää, mikäli meillä ei ole siihen yhteistä keinoa. Yhteistä kieltä jolla asiaa jutella. Haastan teistä jokaisen ottamaan rohkeasti askeleen ennakkoluulottomaan keskusteluun, ilman tietämistä ja ilman olettamista. Voin taata - yllätyt varmasti!