BLOGI 2.6.2016
Tällainen on 1-vuotias Reimari
Leijonaemon mietteitä: Tällainen on 1-vuotias Reimari.
Ensimmäisen vuosi on lapsen fyysisessä kehityksessä aika, jolloin tapahtuu ihmiselämän suurimmat muutokset eikä varhaisen vuorovaikutuksen tärkeyttä parane ohittaa. Ihmisalku muodostaa hoitajansa kanssa peruskokemuksen ja luottamuksen omasta itsestään. Näin opastaa 90-vuotias Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta nettisivuillaan.
Miten se liittyy Reimarin 1-vuotispäivään 4.6.? – Siten, että sen esimiehenä voin verrata uuden yksikön aloittamisen lapsen syntymään. Tämä on yllättänyt myös minut itseni tilanteissa, joissa huomaan puolustavani yksikön työrauhaa sekä järjestystä ehkä tilanteeseenkin nähden turhan raivokkaasti kokien välillä jopa äärimmäistä leijonaemomaista suojelevuutta yksikköä kohtaan. Siinä ei ole teoreettiset opit johtajuudesta auttaneet kuin hetkittäin.
Kun palaan ajatuksissani ensimmäiseen kesään ja syksyyn en löydä kovinkaan monta selkeää muistikuvaa. Oloa ja tunnelmia voisi todella verrata ns. lapsivuoden aikaan, jossa mennään perustarpeiden mukaan ja etsitään perusrytmiä arkeen. Myös Reimarin alkukuukausien aikana etsittiin ja löydettiinkin meille sopiva perusarki ja rytmi - väistämättä kaikki muu tipahti pois, joka saattoi olla jonkun mielestä hyvinkin tärkeää.
Eräs äiti omassa blogissaan kertoo lapsivuodeajastaan kuvaavasti näin: ”Alan vasta nyt ymmärtämään miksi ihmiset ovat puhuneet lapsivuodeajasta ja sen huomioon ottamisesta. Aluksi vaikka kuinka rennosti ottaa niin kaikki aika ja ajatukset pyörivät lapsen ympärillä. Se kuuluu lapsivuodeaikaan. Se kuuluu asiaan olla ihan pihalla, välillä ihan kireänä ja isän tärkein tehtävä on tulla tarkasti ajallaan töistä kotiin valmista ruokaa sisältävän ruokakassin kanssa. Pari yötä sitten poika piti yöllä puheen tissille ja mies meni nukkumaan yläkertaan sohvalle…”
Niin, tätä ajatusta voisin jatkaa ja kysyä, miten Reimarin kanssa tiiviissä olevat yhteistyökumppanit ovat kokeneet Reimarin lapsivuodeajan? Yhtä ulkopuolisena kuin blogikirjoittajan mies yläkerran sohvalla miettien omaa rooliaan tässä uudessa perhetilanteessa? Missä lapsella ja äidillä on niin tiivis suhde, johon ei tunnu edes isä mahtuvan mukaan - puhumattakaan muusta suvusta.
Onneksi tätä vaihetta ei kestä loputtomiin kenenkään kannalta. Toisella ikävuodella lapsi pystyy ja haluaa vaikuttaa entistä enemmän asioihin ja tapahtumiin. Lapsi oppii kävelemään ja ilmaisemaan itseään ja hän tutustuu itseensä, läheisiinsä ja ympäristöönsä innokkaasti.
Siispä toivon ja uskon, että Reimarin toinen vuosi on paljon vuorovaikutteisempaa ulkomaailmaan niin Vaalijalan sisällä ja sen ulkopuolella. Tutustumme ja opimme yhdessä asioita. Täältä tulee innokas 2 ikävuodelle kääntyvä Reimari, joka yhtä haparoiden pyrkii yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen kanssanne kuin ensiaskeleet ottava lapsi.
Kannustushuudahdusterveisin
Reimarin yksikön esimies Marja-Leena Pakarinen
Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus
https://www.vaalijala.fi/reimari
Kuntoutusyksikön johtaja