Puhumisesta vuorovaikutukseen

Me suomalaiset puhumme vain asiaa. Näin meille on sanottu ja siitä olemme ylpeitä, vaikka maailmalla tarvitaan small talkia. Savolaiset osaavat senkin. Meillä on kuitenkin tarve vuorovaikutukseen, joka ei tapahdu yksinpuhelun kautta. Kehitysvamma-alalla on käytössä ilmaisu, asiakas on puhuva tai puhumaton. Sen kautta on kerrottu mm. tarpeesta vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käyttöön. Puhumisen ja vuorovaikutuksen välissä on kuitenkin paljon tilaa. Puhe voi olla myös harhaanjohtavaa, se ei välttämättä kerro puhujan ajatuksista, tunteista tai mielipiteistä vaan on jotain muuta, esimerkiksi opittua toistoa. Siksi on tärkeää, että kuuntelemme toisiamme ja huomaamme milloin puhe tarvitse tuekseen jotain muutakin kommunikaatiokeinoa, jotta pääsemme vuorovaikutustilanteeseen. Heidi Laurila kertoi kohtaamisen tärkeydestä blogissaan 12.4.2016, siitä oikeastaan kaikki voi alkaa.

Minun ärsyttää termi haastava käyttäytyminen. Ymmärrän, että se on kätevä ilmaisu ja paljon käytetty. Käyttäytyminen on kommunikaatioita. Sanattoman viestinnän vaikutusta paljon tutkittu ja yleisesti on tunnustettu sen jopa sanomista suurempi merkitys. Jos ihminen ei puheellaan kommunikoi, tekee hän sen käyttäytymisellään. Mahdollista on, että ihminen ei itse tiedosta, että hänen tunnetilansa tai tahtonsa eivät tule julki puheen kautta ja siksi hän ei tule ymmärretyksi oikein. Hän kommunikoi silloin käyttäytymisellään ja se voi olla rajua. Minusta on tavattoman tärkeää havaita, milloin ihmisen puheesta puuttuu vuorovaikutuksen elementit. Vaihtoehtoisen kommunikaation keinoista voi olla silloin ratkaiseva hyöty. Kun ihmisellä on hallussaan keinot olla aidossa vuorovaikutuksessa, tarve käyttäytymisen kautta kommunikointiin vähenee. Miksi termi haastava käyttäytyminen ärsyttää minua? Aistin siinä ajatuksen, että haastava käyttäytyminen kumpuaa ihmisen sisältä ja on poistettavissa ihmistä muuttamalla. Minusta haastava käyttäytyminen kumpuaa usein toimimattomasta vuorovaikutuksesta ja silloin asiaan puututaan sitä rakentamalla ja pohtimalla muutoksia ympäristön ihmisten käyttäytymisessä.

Lopuksi, kunnioitan kehitysvamma-alalla ja Vaalijalassa tehtävää palvelutyötä ja tiedän, että asioissa on monta puolta. Pysyvien ratkaisujen aikaansaaminen vie aikaa. Joskus vuorovaikutuskaan ei anna varmoja vastauksia, miten tulisi toimia toisin, jotta päästäisiin eroon toistuvista vahingoittavista tilanteista.