Lapset laitospaikkojen kierteessä

Viime päivinä on uutisoitu lasten ja nuorten sijaishuollon tilanteesta Suomessa. Olemme Vaalijalassa usean vuoden ajan olleet huolissaan tilanteesta. Toimimme usein perälautana, kun lapsi tai nuori tulee kuntoutukseen joko pelkästään kuntoutuksellisen tarpeen vuoksi tai sitten tarpeeseen lisättynä lastensuojelullinen tarve. Lastensuojelullinen tarve voi johtua lapsen huoltajien tai perheen tuen tarpeesta lapsen huollosta ja kasvatuksesta tai sitten lapsen omasta tuen tarpeesta, usein käyttäytymisen pulmista, johon lapsen tai nuoren perhe ei pysty vastaamaan.

Sen lisäksi, että jostain syystä diagnooseja on kertynyt lapselle ja nuorelle jopa lähes kymmenen (puhuessani nuorista eli alle 18-vuotiaista tarkoitan myös lapsia), niin myös nuorella on voinut olla useita sijoituspaikkoja, joista hän on saanut lähtöpassit. Vaalijalan laitoskuntoutukseen tarvitaan lähete, joka voi tulla terveydenhuollosta, lastensuojelusta tai vammaispalveluista. Lähetteitä yhdistää lapsen ja nuoren tarvitsema erityinen moniammatillinen tuki ja tarve kuntoutukseen sekä oppivelvollisuuden suorittaminen. Toimitaan tällä hetkellä erityishuoltolain perusteella, mutta noudatetaan myös muita sote-lakeja. Osaamis- ja tukikeskuksessa voidaan tehdä kartoituksia ja tutkimuksia, mutta tavallista on, että on kyse pidempi aikaisesta tarpeesta lapsen ja nuoren tilanteen korjaamiseksi ja kasvun tukemiseksi.

Huolestuttavaa on, että tuossa ns. lähetejonossa on tällä hetkellä noin 25 lasta ja nuorta. Viikoittain tulee kyselyjä pikaisesta tarpeesta, jolloin meidän on sanottava, ettei nyt voida auttaa noin nopeasti ja lähetettä ei kannata sen takia meille laittaa. Tällaisesta kuntoutuksesta on siis Suomen maassa huutava pula. Tahtotila olisi auttaa kaikkia avuntarvitsijoita, mutta jo henkilöstön saatavuuden vuoksi ei tällä hetkellä voida suuresti lisätä lasten ja nuorten kuntoutuspaikkoja. Psykiatrisessa laitoshoidossa ei ole alle 18-vuotiaan yleensä mahdollista kovin kauaa viipyä.

Se, että lapsi ja nuori joutuu sijoituspaikkojen kierteeseen, on ongelma. Hyvin usein kyse on siitä, että nuoren käyttäytyminen on itseä, toisia, henkilöstöä ja ympäristöä vahingoittavaa tai hän ”hatkaa” usein, katsotaan yhteistyöhaluttomaksi, niin tullaan tilanteeseen, jossa lapselle tai nuorelle aletaan katsella uutta paikkaa. Tilat ja osaaminen nuoren kanssa eivät ole sopusoinnussa. On usein kyse kiintymyssuhteen häiriöistä ja/tai traumataustasta, joiden juurisyyt ovat moninaiset ja tarvitsevat osaamista nuoren kanssa. Kun nuori saa taas ”fudut”, kierre vain lisää kiintymyssuhteiden murenemista. Myös omasta kotoa lähtö on voinut traumatisoida.

Meillä Vaalijalassa on tahtotila olla perälauta tässä asiassa. Lasten ja nuorten kuntoutusta on kehitetty intensiivisesti varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana sen tarpeen mukaisesti, jonka he meille asettavat. Sateenkaaren erityiskoulu tukee kuntoutusta yhtenäisillä toimintatapamalleilla. On monta kertaa todettu, että alku aina hankalaa vaan ei luovuteta. Fyysisiä tiloja on rakennettu lapsia ja nuoria varten sopiviksi siihen tarpeeseen, jotka heillä ovat. Kuntoutuksen mallia olemme rakentaneet siten, että kuntoutuskokonaisuus ja henkilöstön moniammatillinen osaaminen olisivat lasten ja nuorten vaateiden mukaisia. Ei ole tarkoitus muokata lasta ja nuorta meille sopivaksi vaan meidän tulee osata muuttua lasta varten.

Lapselle ja nuorelle on tärkeintä se oma perhe, josta on lähtöisin. Kun heiltä kysyy kuntoutuksen tavoitteita, lähes aina se on pääsy kotiin. Perheen kanssa tehtävään työhön ja suhteiden luomiseen tehdään paljon töitä. Omahoitajasuhde ja omahoitajatiimi on tärkeässä roolissa tässä perhetyössä. On myös mahdollisuus konsultoivan ja kuntouttavan perhetyön palveluihin, perhekuntoutukseen tai jopa perheterapiaan. Kunnioitamme perheitä todella paljon ja mietimme aina yhteistyötä lapsen ja nuoren ja hänen perheensä kanssa.

Lähdemme positiivisista vahvuuksista, katsomme, että vahvuudet ovat kannatteleva tekijä lapselle ja nuorelle, joita vahvistetaan. Kaunis kukkakin lakastuu, jollei se saa vettä ja ravinteita. Lisäksi kartoitetaan niitä haavoittuvuuksia, joihin tarvitaan laastaria, että ne haavat paranisivat. Tähän alkuun kartoitusmenetelmänä on mm. Lapset puheeksi -menetelmä perheen kanssa. Viitekehyksenä on kiintymyssuhdeperusteinen, turvallisuuden tunteeseen pohjaava toimintatapamalli DDP, jonka PACE-asenne ottaa huomioon leikkisyyden (positiivisuus ja huumori), hyväksynnän (sellaisena kuin olet), uteliaisuuden (suuri kiinnostus sinuun) sekä empatian (asetun sinun asemaasi). Omahoitajuus korostuu tässäkin, mutta myös muun henkilöstön kohtaaminen.

Kukin lapsi ja nuori tulee omana yksilönään ja omine tarpeinen. Yksilöllinen moniammatillinen kuntoutuksen suunnittelu ja kunkin tarvitsemien omien kuntoutuksellisten terapioiden ja toimintamallien toteuttaminen on kuntoutuksen pohja. Turvallisuus perustuu rutiineihin, on must-juttuja, mutta myös paljon löysää kuminauhaa yksilöllisesti. Yhteisesti lasten ja nuorten kanssa mietitään niitä pelisääntöjä, joita noudatetaan ilman ennalta määrättyä sääntöviidakkoa, jotka lueteltaisiin, kun lapsi ja nuori saapuu yksikköön. Tätä kutsutaan yhteisökasvatukseksi, jonka tarkoitus on sosiaalistaa siten, että lapsi ja nuori tulee toisten kanssa toimeen.

Toimintaa tukee myös AVEKKI-toimintatapamalli, joka perustuu ennakointiin, mm. mitkä ennusmerkit tälle lapselle ja nuorelle ovat niitä, jolloin pitää löysätä ja rauhoittua. Rauhoittumiseen on opiskeltu mindfulnessia sekä joogan keinoja sekä ART-menetelmää, jossa opetellaan yksilöllisiä itsehillinnän ja rauhoittumisen keinoja sekä sosiaalisia taitoja että moraalista päättelyä ryhmässä. Auttamisen terapeuttisia arjen keinoja voi olla musiikki, soittaminen, musiikin tekeminen, eläinpihan eläinten kanssa touhuilu, kaverikoirat, pelaaminen, urheilulajit, erätaitojen opettelu, kalastaminen, mediakasvatus jne. mutta myös oma aika, lepo ja ne omat tekemiset ja mielenkiinnon kohteet. Toimintaa arvioidaan ja mitataan lasten ja nuorten omalla RAI-arviointimittaristolla.

Tietenkin on selvää, ettei Vaalijalan kaltaista kuntoutusta ole mahdollista laajassa mittakaavassa toteuttaa tällä tavoin. Mutta ajatus siitä, että toiminta mukautetaan mahdollisimman lapsen ja nuoren myötäiseksi, eikä yritetä laittaa lasta ja nuorta muottiin, joka paikalle sopii. Tiedän kyllä ne syyt melko tarkalleen, joista johtuu lasten ja nuorten nakkelu paikasta toiseen. Mutta voisi olla mahdollisia keinoja kuten henkilökunnan kouluttautuminen ja toimintatapojen ammatillinen tarkastelu juurisyineen ja esimerkiksi osaamisen konsultaatio. Tulevaisuus saattaa muuten alkaa pelottamaan, mihin me joudumme vain kasvavien huolten kanssa lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Maarit Rantakurtakko, kuntoutuksen johtaja, Vaalijala