BLOGI 20.12.2016
Lapin lumo Vaalijalan Aistituvalla
Vaalijalan Aistituvalla on ollut Lapin lumo -elämyshuoneessa mukana maailmallakin menestynyt äänitaiteilija Kirsi Ihalaisen Kelosound kelopuu.
Vaalijalan Aistituvalla on ollut Lapin lumo -elämyshuoneessa mukana maailmallakin menestynyt äänitaiteilija Kirsi Ihalaisen Kelosound kelopuu.
Kelosoundin äänet koostuvat suomalaisesta erämaan lumosta ja mystiikasta ja luontoäänistä ja pohjolan tarinoista. Kirsi Ihalainen on luonut tuotteen, jotta ihmiset löytäisivät yhteyden takaisin luontoon. Hän on äänittänyt äänimaisemia äänitysmatkoiltaan ympäri Suomen. Äänitykset ovat aitoja luonnonäänityksiä, mukana harvemmin kuultavia ääniä. Kirsi Ihalaisella on kansainvälistä näyttelytaustaa. Teos ”Finnish forest Frequencies” on ollut esillä Islannissa, Tokiossa Japanissa, Helsinki- Vantaa lentokentällä sekä Helsingissä Annantalolla. Nyt teos on valittu maailman suurimpaan taidekilpailuun ArtPrizeen Yhdysvaltoihin Michiganiin. 1554:n taiteilijan joukosta hänet valittiin 25:n taiteilijan joukkoon, joille ArtPrize myönsi stipendin.
Aistituvalla on jo muutaman vuoden ajan aisti- ja multisensorisen toiminnan lisäksi painotettu rentoutustoimintaa erilaisille asiakasryhmille. Nykyajan hektinen elämäntyyli lisää stressiä ja on monien sairauksien taustalla. Pysähtyminen on yllättävän vaikeaa ja vaatii harjoittelua.
Aistitupa kiinnostui äänitaiteilijan ääniteoksesta, koska erilaiset elämystuokiot ja mielikuvatarinat moniaistisen ympäristön kanssa mahdollistavat eri aistien käyttöä. Lapin lumo teemahuoneen ideana on ollut tarjota esteettinen ympäristö rauhoittamaan ja antamaan silmäniloa. Kuuloaistia on aktivoitu kelosoundin luonnon äänillä, musiikilla ja rummuilla. Tuntoaisti on saanut virikkeitä erilaisista pinnoista, joita voi kosketella. Puusta kuultavat äänet ja puun tärinä sekä puun tuoksu ovat antaneet luontokokemuksia tuoden luontoa lähemmäksi. Eri aistien kautta tulevien miellyttävien kokemusten ja elämysten avulla saavutetaan aktivoivan toiminnan ja rentoutuksen tasapaino, jolloin on mahdollisuus löytyä suotuisa vireystila oppimiselle, luovuudelle, tunteille ja itseluottamuksen rakentumiselle. Yhdessä voimauttavan läsnä olevan vuorovaikutuksen kanssa tämä luo turvallisuutta ja hyvinvointia. Kävijöillä on ollut yksilöllinen suunniteltu rentoutustuokio tilassa. Runsaan kävijämäärän ja hyvän palautteen kannustamana Aistitupa on innostunut jatkamaan multisensorista työtä.
Otteita Lapin lumon kävijöiltä tulleista palautteista:
- Ympäristö on rauhoittanut kokonaisvaltaisesti.
- Hyvälle tuoksuu halikelo!
- Lapissa käyminen kehitti mielikuvitusta.
- Ihana idea!
- Kaunista rauhallista.
- Hyvä pysähtyä.
- Koko luokka rauhoittui ja rentoutui loistavasti, puheääni ja liike rauhoittunut.
- Innoissaan ja onnellinen
- Kuullosti rentouttavalta
- Tykkään Lapin keloista. Äänet oli kivoja.
Joulun lähestyessä joulutontut ovat tulleet vierailemaan Lapin lumo -maisemaan ja toivottavat kaikille aistillista rentouttavaa joulua!
Terveisin: Mia ja Taru Aistituvalta