Kommunikointiburgeri

Arjessa voi tulla eteen tilanteita, joissa huomaamme kesken keskustelun, että ihminen jolle olemme asiaamme kertomassa, ei ole lainkaan perillä siitä, mistä kerromme. Kertakaikkisen epämiellyttävä tilanne sekä asian kertojalle että viestin vastaanottajalle. Saatamme herätä pohtimaan kummassakin roolissa samoja kysymyksiä; enkö osannut? Enkö ymmärtänyt? Olinko tyhmä? Harvoin kyse on mistään näistä, vaan yksinkertaisesti siitä, että onnistuaksemme kommunikoinnin perustehtävässä, viestin välittämisessä toiselle henkilölle, täytyy onnistua hyvin monessa asiassa. Jokaisen palasen täytyy olla juuri kohdallaan, jotta saamme viestin perille. Oikeanlaisena, oikealle henkilölle ja oikeaan aikaan.

Työssäni AAC-ohjaajana olen kommunikoinnin kiemuroiden kanssa tekemisissä ihan joka päivä. Etsin yhdessä asiakkaidemme ja muiden työntekijöidemme kanssa keinoja loiventaa, oikaista, tasoittaa, suoristaa ja kiertää niitä kommunikointikentän monttuja, joihin puhevammainen helposti kompastuu, syystä tai toisesta. Etsimme myös monenlaisia kiertoteitä ja oikopolkuja niihin tilanteisiin, joissa huomaamme AAC-käyttäjän jäävän puhuvien kanssaviestijöiden jalkoihin.

Hiljattain sain olla todistamassa upeaa kommunikointimontun tasoitusta ja varsin nerokkaankin kiertotien käyttöönottoa. Kiitos tekniikan kehityksen, olemme saaneet paljon hienoja ja toimivia apuvälineitä puhevammaisten arkea helpottamaan. On painiketta, pädiä, älypuhelinta ja läppäriä, kaikkea näiden väliltä ja vähintäänkin jokaisesta muutamanlaisia variaatioita. Jotta nämä hienot laitteet toimisivat arjessa, tarvitaan kuitenkin jotakin, mitä ei saa tehtailla valmistettua eikä katalogeista tilattua. Ymmärrystä. Ymmärrystä siihen, millaista on elää sellaisen vamman kanssa, joka aiheuttaa putoamisen jokaiseen mahdolliseen monttuun ja kuoppaan, mitä toisten kanssa kommunikoidessa eteen tulee. Pitkän harjoittelun tuloksena olemme saaneet nuorelle miehelle keinon kertoa ympäröiville ihmisille sen, mitä monesti pidämme itsestäänselvyytenä. Keinon kertoa, että hei kuulkaa, mulla on asiaa! Kun sekä puhuminen ja liikkuminen itsenäisesti on lähes mahdotonta, tämän asian itsenäinen toimittaminen on valtaisa askel.

Miten se sitten tapahtuu? Pienen keltaisen paholaisen, kommunikointiburgerin tai ehkä ammatillisemmin, viestilaitteen avulla. BIGmack-viestilaite kertoo painettaessa siihen nauhoitetun viestin. Tässä tapauksessa, nuoren miehen painaessa painiketta sieltä kajahti kuuluva miesääni:

”Hei, mulla on asiaa!”.

Tämän jälkeen ihmiset ympärillä osasivat tulla nuorukaisen luo, ottaa pyörätuolin takaa repusta kommunikointikansion, ja aloittaa asian selvittämisen. Miten upeaa näitä tilanteita on ollutkaan seurata!! Voitte vain kuvitella, kuinka ylpeäksi ja osaavaksi tämä nuori herra itsensä nyt tuntee. Iso määrä turhautumista, iso määrä pahaa mieltä ja pettymystä ympärillä oleviin ymmärtämättömiin ihmisiin, korjaantuu pikkuhiljaa.

Innostuin tästä, niin kuin jokaisesta onnistuneesta loivennuksesta ja kommunikoinnin esteettömämmäksi saamisesta, valtavasti.  Aiheutin kylläkin tätä tarinaa töissä kertoessani itse väärinymmärrystilanteen, koska en muistanut, ettei juttukaverini ehkä tiedä mistä puhun, jos puhun BIGmackistä. Tarinani oli jo pitkällä, kun hän rohkeni kysyä, että kuinka ihmeessä saan kerrospurilaisen hihkaisemaan miesäänellä: ”Hei, minulla on asiaa!”