BLOGI 12.5.2020
Hyvä ja mielekäs elämä palvelukodissa toteutuu korona-aikanakin
Hyvä ja mielekäs elämä palvelukodissa toteutuu, vaikka varovaisuutta ja harkintaa noudatetaan virukselta suojautumisessa.
Opettelemme kaikki yhdessä elämistä suojakäytäntöjen kanssa
Koronarajoitteita ollaan Suomessa yleisesti vähitellen väljentämässä, riskiryhmiä pyritään silti suojelemaan edelleen virustartunnan riskiltä. Rajoitteiden väljentäminen on saanut aikaan kysymyksiä, voimmeko jo palata takaisin entiseen normaaliin ja vapaaseen elämään ilman pelkoa virustartunnasta. Emme valitettavasti voi. Virustilanne on nyt rauhallinen, joten valtioneuvosto on päättänyt purkaa rajoitteita. On mahdollista, että tulevaisuudessa rajoitteita kiristetään uudestaan, jos tartuntojen lukumäärä alkaisi kasvaa. Eritasoisten suojakäytäntöjen kanssa eläminen on asia, jota joudumme kaikki yhdessä opettelemaan. Suojakäytännöillä varmistetaan, ettei koronavirus löytäisi tietään palvelukotiin ja tarttuisi palvelukodissa asuviin riskiryhmiin kuuluviin ihmisiin. Vaalijalan kuntayhtymässä on todettu yksi koronavirustartunta kevään aikana. Tämä tilanne sujui hyvin, palvelukodin asiakas on toipunut eikä virus levinnyt laajemmalti.
Palvelukodissa täytyy varmistaa välttämättömien sosiaali- ja terveydenhoitopalvelujen saatavuus
Palvelukotien asiakastyössä minimoimme edelleen ihmiskontakteja ja arvioimme eri tilanteissa, kuinka vaikkapa julkisilla paikoilla liikkuminen sujuisi turvallisesti ilman virusriskiä. Pyrimme välttämään kaupoissa ja muissa kansoitetuissa palvelupaikoissa käyntiä asiakkaan kanssa, jos se ei ole aivan välttämätöntä. Työntekijät käyttävät sisätiloissa tapahtuvassa asiakastyössä suu-/nenäsuojainta, myös ulkona liikuttaessa suojainta käytetään, jos ei pystytä takaamaan että turvaväli on mahdollista asiakkaaseen säilyttää. Vierailukielto palvelukotiin on edelleen voimassa. Välttämättömät ulkopuolisten käynnit palvelukodissa toteutetaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on kiinnittänyt huomiota siihen, että kiireetön hoito ja kuntoutus on turvattava ihmisille myös poikkeusoloissa. Arjessa selviytymistä ja turvallista elämää tuetaan mahdollistamalla hoitokäynnit, terapiat ja muut asiakkaan tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut. Nämä käynnit toteutuvat palvelukodeissa asuville henkilöille tavalla tai toisella, etäyhteysvastaanottona tai fyysisenä käyntinä palvelukodissa tai asiantuntijan vastaanotolla.
Vierailut läheisten luo
Poikkeusaikana palvelukodin asiakkaita ja läheisiä on ohjattu välttämään vierailuja ja pidempiä ”kotilomia” läheisten luo. Etäyhteydet, puhelut sekä postin kautta kulkevien kirjeiden ja korttien lähettäminen ovat olleet aktiivisesti käytössä. Läheisille suositellaan edelleen palvelukodin asiakkaan tapaamista palvelukodin ulkopuolella esim. yhteisen ulkoilun merkeissä. Palvelukodin työntekijät tarjoavat läheisille asiakkaan kanssa tapahtuvaan ulkoiluun suojaimen ja ohjaavat hygieniassa, käsidesin käytössä sekä turvavälin säilyttämisen tärkeydessä. Työntekijät keskustelevat aktiivisesti asiakkaiden läheisten kanssa ja etsivät yhteydenpidolle turvallista tapaa. ”Kotilomia” ja yökyläreissuja läheisten luo toivotaan kovasti pitkän tauon jälkeen. Kieltää emme niitä voi, ellei ole epäilyä virustartunnasta tai altistumisesta virukselle. Jos läheisten luona vierailuun päädytään, edellytämme että sekä vierailija että vieraan vastaanottaja eivät kuuluisi riskiryhmään ja olisivat terveitä, ilman hengitystieoireita. Toivottavaa on, ettei palvelukodin asiakas vierailun aikanakaan altistu runsaille ihmiskontakteille ja väkijoukoille. Jos sairastuminen tapahtuisi kesken vierailun, toivomme asiasta ilmoitettavan palvelukotiin. Voimme sitten ohjata asiakkaan tarvittaessa koronatesteihin ennen palvelukotiin palaamista ja karanteenimaisiin oloihin palvelukotiin palattua. Terveydenhuolto antaa ohjeita tällaisessa tilanteissa ja infektiolääkäri määrää tarvittaessa virallisen eristyksen tai karanteenin. Karanteeni tarkoittaa tartuntatautilain mukaisia toimia (esim. liikkumisvapauden rajoittamista), joiden avulla hillitään tartuntataudin leviämistä.
Muuttaminen palvelukotiin poikkeusaikana
Myös poikkeusaikana palvelukodeissa vapautuu asuntoja pitkäaikaisen asumisen tarpeisiin. Poikkeusolojen pitkittyessä vammaisen henkilön voi olla mahdotonta lykätä omaan kotiin muuttosuunnitelmia loputtomiin, elämän perusasioiden täytyy toimia ja omassa kodissa asuminen järjestää virustilanteesta riippumatta. Muutto ja tutustumiset palvelukotiin voidaan myös suunnitella hallitusti ja turvallisesti, jos tutustujat ovat terveitä ja oireettomia.
Keskustelu on tärkeää
Toivomme läheisten olevan yhteydessä palvelukodin työntekijöihin tai Vaalijalan kuntayhtymän johtoon, jos koronalta suojautumiseen liittyvät käytännöt askarruttavat. Keskustelu ja pohdinta on tärkeää, jotta löydämme parhaan ja turvallisimman tavan elää tätä yhteistä ja erilaista korona-aikaa.
Avopalvelujen johtaja