BLOGI 12.1.2018
Hirvien perässä iloisesti porukalla
Metsästä kajahtaa huuto, risut räsähtelevät, pian kuuluu puheensorinaa ja helähtää nauru.

hirviseuran koira, joka kohta lähtee ajamaan takaa hirviä.
Metsästä kajahtaa huuto, risut räsähtelevät, pian kuuluu puheensorinaa ja helähtää nauru. Kuusien lomasta työntyy iloinen, muutaman ihmisen joukko, joka jatkaa matkaa saman tien eteenpäin. Menossa on aamun ensimmäinen ajo Pohjois-Jäppilän ja Niinisen hirviseurueella.
Aamun ensimmäisessä sekä seuraavassa ajossa on mukana myös parikymmentä Varkauden Latukadun palveluasuntojen asukasta sekä Eetun klubin asiakasta. Joukossa on niin ensikertalaisia kuin konkareitakin. Lokakuun lopulla järjestetty jahti oli järjestyksessään jo viides, jossa latukatulaiset ja Eetun klubilaiset olivat mukana.
”Hyvä jahti on ollut. Viime ja edellisellä kerralla näin kaksi hirveä. Tykkään tästä kyllä, vaikka metsästä kömpiminen on vähän hankalaa”, sanoi Tero Honkanen.
Jahtikaveri Taneli Ruotsalainen on mukana jo neljättä kertaa. Hänestä on mukavaa olla porukassa ja metsässä kävellessä saa myös liikuntaa.
”Reissu on ollut hyvä, vaikka vielä ei hirveä saatukaan”, Taneli Ruotsalainen totesi nuotion ääressä ensimmäisen ajon jälkeen.
Odotettu reissu
Pohjois-Jäppilän ja Niinisen hirviseurue on ottanut kehitysvammaiset luontevasti mukaan osaksi yhteistä jahtia. Ne, jotka kykenevät liikkumaan vaihtelevassa metsämaastossa ovat mukana ajomiehinä. Ne, jotka eivät pääse metsään, voivat olla mukana seuraamassa jahdin etenemistä esimerkiksi passimiesten matkassa.

”Kyllä tämä niin mukavaa kaikista on, että jos on ensikertalaisena mukana, niin varmasti lähtee toisenkin kerran”, kertoi Latukadun palveluasuntojen johtaja Sanna Oksanen-Vihervuori.
Syksyinen hirvijahti on myös hyvin odotettu juttu. Sanna Oksanen-Vihervuori kertoo, että uuden reissun suunnittelu alkaa heti edellisen loputtua.
”Jokaiselle mukana olevalle on varmasti hienoa olla osana yhteistä tekemistä ja olla osa hirviporukkaa”, Sanna Oksanen-Vihervuori totesi.
Makkaran voimalla uuteen ajoon
Ajatus yhteisestä hirvijahdista lähti liikkeelle Latukadun asukkailta. Ideaan tarttuivat Latukadun palveluasuntojen ja Hongiston palvelukodin johtaja Sanna Oksanen-Vihervuori sekä Hongistossa ohjaajana työskentelevä Merja Rahikainen. Molemmat harrastavat metsästystä.
”On hienoa, että Pohjois-Jäppilän ja Niinisen hirviseurue on ottanut meidät mielellään mukaan jo useana vuotena”, totesi Sanna Oksanen-Vihervuori.
Pian on makkarat paistettu ja tauko pidetty. Hirviporukka valmistautuu uuteen ajoon. Koirat ovat saaneet vainun lähistöllä liikkuvista hirvistä. Porukka hyppää autoihin ja suuntaa matkan lähistölle ennalta sovittuun paikkaan. Pian ovat ajomiehet taas työn touhussa.


