Erityishuoltopiirit poistuvat, työ ja palvelu jatkuvat

Näin otsikoivat raporttiluonnoksensa sosiaali- ja terveysministeriön asettamat selvityshenkilöt YTM Riitta Hakomaa ja sosiaalineuvos, YTM Markku Niemelä. Heidän pääasiainen tehtävänsä oli selvittää erityishuoltopiirien asemaa sote-uudistuksessa. Raportti-luonnos julkaistiin 6.9.2018 ja se lähettiin lausunnoille, raportti löytyy mm.: https://stm.fi/documents/1271139/9806402/Raportti_luonnos.pdf/89be3e9c-2941-4c4d-83a3-13a10d6ba0e7/Raportti_luonnos.pdf.pdf.  

Raportti on hyvä yleisesitys maakunta- ja soteuudistuksen sisällöstä ja erityishuollon historiasta Suomessa, joka on yllättävän pitkä. Raportti kuvaa selkeästi, miten käsitys kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisista on muuttunut vuosikymmenien varrella. Kehityksessä on ollut mutkia ja harhapolkuja.

Raportissa on toki tämän päivän erityishuollon tilanne kuvattu julkisten toimijoiden osalta laajasti, mutta enemmän luetteloiden kuin analysoiden miksi näin on. Raportti kuvaa hyvin miten työlästä on yksiselitteisen tiedon louhiminen esimerkiksi kysymykseen kuin paljon kehitysvammaisia Suomessa oikeastaan on. Toisaalta tämän tiedon merkitys pienenee, kun palvelut yhdentyvät.

Selvityshenkilöt näkevät erityishuollon tarpeen tulevaisuudessa pienenevän ja perustason sote-palvelujen pystyvän tarjoamaan osaavat palvelut suurimmalle osalle kehitysvammaisista. Tällainen kehityskulku on jo tapahtunut, erityishuolto on käytännössä toissijaista ja on paljon kehitysvammaisia, jotka sitä eivät tarvitse tai tarve on hyvin rajattu.

Minulle raportissa oli vaikeita ymmärtää, mitä selvityshenkilöt tarkoittivat pohtiessaan perustason palvelujen, vammaispalvelujen ja kehitysvammaisten palvelujen suhdetta. Toisaalta kehitysvammaisten palvelut ovat osa vammaispalveluja, mutta vammaispalvelut eivät kuulu erityishuollon osaamisalueeseen. Tärkeänä pidettiin kuitenkin sitä, että palvelut ovat yhdessä. Perustason palvelujen tulee olla osaavia, mutta vaativia tai erityistä osaamista sisältäviä palveluja tarvitaan sen lisäksi muutamille. Ymmärryspuute on varmasti minussa, mutta minulle tuli vaikutelma, että selvityshenkilöt kumartavat varmuuden vuoksi joka suuntaan. Yksinkertaisesti sanoen asia voisi mennä näin: jos ja kun perustason palvelut ovat riittävän osaavia tulevaisuudessa, niin kansalaisten yhdenvertaisuus ja valinnanvapaus palveluissa toteutuu ilman omia resursseja sitovia vammaispalveluja tai erityispalveluja. Sote-uudistuksessa sote-keskus on perustason palvelu kaikille ja ehkä tulevaisuudessa myös kaikessa.

Vaalijalaa koskevat selvityshenkilöiden ehdotukset olivat perusteltuja ja ehdotusten suuntaan olemme palveluja kehittäneet viime vuosien ajan. Yhdessä asiassa olen kuitenkin heidän kanssa eri mieltä. Yhteistyöalueiden sopimuspohjaiset palvelut eivät pysy elossa, jos ne ovat yhden maakunnan liikelaitoksen osa. Maakunnat ovat itsenäisyyteen ja omavaraisuuteen pyrkiviä. Sopimuspohjaisuus ei toimi periaatteella, että maakunta lähettää asiakkaansa ja rahansa toiseen maakuntaan pystymättä vaikuttamaan mitä siellä tapahtuu. Sitoutunut ja pitkäjänteinen julkinen palveluyhteistyö kehittyy vain tilanteessa, jossa maakunnat voivat osallistua sen ohjaamiseen. Uudistuksen tiedossa olevilla pelisäännöillä se edellyttää, että palvelut ovat omassa liikelaitoksessaan, jonka johtokunnassa on yhteistyöalueen kaikkien maakuntien edustus.