ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö
Vaalijala yllätti työpaikkana positiivisesti
Kymmenen vuotta Vaalijalassa työskennellyt Jemina Hovi aloitti työuransa talossa 19-vuotiaana lasten yksiköstä. Lähihoitajaksi työn ohessa opiskellut Hovi viihtyy hyvin Erannon nuorten aikuisten yksikössä.

”Tässä työssä oppii koko ajan uutta. Asiakkaat ovat haastavia ja heillä on monenlaisia ongelmia. Tämä kannustaa kehittämään omaa osaamista, oppimaan ja opiskelemaan uutta jatkuvasti. On oikeastaan opiskeltava uutta, jotta voi tehdä työnsä hyvin”, sanoo Jemina Hovi.
Uuden oppiminen tekee hänen mielestään työnteostakin mielekkäämpää. Opiskelu ja mahdollisuus kouluttautua työn ohessa auttaa myös työssä jaksamisessa.
”Työn ohessa opiskelu sopii muutenkin minulle. Olin ollut kaksi vuotta Vaalijalassa töissä, kun lähdin opiskelemaan oppisopimuksella lähihoitajaksi”, Jemina Hovi kertoo.
Työn ohessa opiskelu oli toisinaan rankaakin. Opintojen alkaessa hänellä oli kotona yksi pieni lapsi ja opintojen vielä ollessa kesken syntyi perheeseen toinen lapsi.
”Loppuajan kävin töissä, opiskelin ja kotona oli kaksi pientä lasta. Mutta hyvin se lopulta meni”, Jemina Hovi sanoo.
Vastuunottoa ja omaa kehittymistä tuetaan
Opiskelu- ja koulutusmyönteisyyden lisäksi Jemina Hovi antaa Vaalijalalle kiitosta siitä, että omassa työssä saa vastuuta ja ammatillista kehittymistä myös tuetaan.
”Meillä Erannossa hoitajille annetaan vastuuta. Voimme itse suunnitella työnkulkua ja ottaa vastuuta päivittäisestä työstä asiakkaiden kanssa. Olen päässyt myös mukaan hankkeeseen, jossa on koulutettu mentoreita eri yksiköihin. Lisäksi olen mukana AVEKKI-pienryhmässä työn ohessa”, Jemina Hovi kertoo.
Erannossa on käytössä Vaalijalassa kokeilussa oleva yhteisöllinen työvuorosuunnittelu. Hän itse on pitänyt siitä, sillä se mahdollistaa entistä helpommin omien toiveiden huomioimisen tulevien työvuorojen suunnittelussa.
”Olen kohta kymmenen vuotta täällä viihtynyt, joten Vaalijala on hyvä työnantaja. Työntekijöistä pidetään huolta. Viimeisimpänä on käyty läpi palkkausta ja palkkoihin on tulossa korotusta. Tämä osoittaa, että talon johto todella arvostaa työntekijöiden työpanosta ja osaamista”.
Työssä viihtymisessä tärkeässä roolissa ovat myös työkaverit ja työyhteisö. Jemina Hovi muistuttaa, että haastavien asiakkaiden kanssa hyvä ja luotettava työyhteisö on tärkeä. Silloin työt hoituvat ja töihin on joka päivä mukava tulla.
Avoimella asenteella pärjää pitkälle
”Tässä työssä pärjää avoimella asenteella. Vaalijala yllättää yleensä hyvin positiivisesti, kun sille antaa mahdollisuuden. Yhteen hiileen puhaltaminen on tosi tärkeää sekä yhteisten toimintatapojen noudattaminen. Mutta tähän maailmaan sisään pääsemiseksi ei tarvita mitään ihmeellisyyksiä”, summaa Jemina Hovi.
Hän uskoo, että uuden tulijan on helpompi tulla työhön, kun aluksi sulattelee rauhassa kokemuksia ja kertoo niistä muille. Näin kuulee myös, miten muut ovat kokeneet ja kokevat työn ja erilaiset tilanteet arjessa.