ARTIKKELI 15.6.2022

Toimintakeskus Veräjä tuli kaupungin keskustaan Pieksämäellä

Uusi sijainti mahdollistaa suunnata toimintaa aktiivisesti ulospäin

Toimintakeskus Veräjän sisäänkäynti houkuttaa astumaan peremmälle entiseen pankkisaliin.
Toimintakeskus Veräjän sisäänkäynti houkuttaa astumaan peremmälle entiseen pankkisaliin.

Entinen pankkisali on muuttunut monitoimitilaksi, neuvotteluhuone pienryhmätilaksi ja vanhaan  kassaholviin on tulossa aisti- ja rentoutustila. Näin toimintakeskus Veräjä on jo ottanut parissa kuukaudessa käyttöönsä Danske Bankilta joitakin vuosia sitten tyhjäksi jääneet tilat.

Veräjä jatkaa Pieksämäen länsilaidalla sijainneen toimintakeskus Länsirinteen päivätoimintaa. Osin toimintaperiaatteet osallisuutta edistävässä ja tukevassa päivätoiminnassa ovat entisiä, osin toimintaa on viety uusille urille jo viime syksystä lähtien.

”Meillä painottuu nyt entistä enemmän rauhallinen tekeminen. Toinen on aktiivinen ulospäin suuntautuminen”, sanoo Veräjän ohjaaja Henna Ikonen.

Toimintakeskuksen omien seinien ulkopuolelle lähteminen onkin Veräjän väelle nyt helppoa, sillä se sijaitsee aivan Pieksämäen keskustassa, torin laidalla. Sijainti mahdollistaa kätevästi myös nopeasti päätetyt, pikaiset vierailut esimerkiksi Kulttuurikeskus Poleenin näyttelyihin ja kirjastoon, asioimaan keskustan liikkeisiin sekä tietenkin näin kesällä päiväkahville torille.

”Olemme asiakkaiden kanssa tehneet jokaiselle omat unelmakartat siitä, mitä kukin haluaa tehdä kesällä. Torikahvit oli päällimmäisenä toiveena jokaisella, mutta myös mansikoiden syöntiä, muuta herkuttelua sekä luonnossa liikkumista halutaan kesällä tehdä”, Henna Ikonen listaa.

Veräjän asiakkaat ovat jo käyneet yhdessä hankkimassa uusia kaloja eläinkaupasta lahjoituksena saatuun akvaarioon.

Yhdessä olo parasta

Yhteisessä isossa toimintatilassa Eira Jantunen istuu pöydän ääressä ja virkkaa. Tulossa on pannunalunen.

”Olen viihtynyt täällä hyvin. Parasta minusta on yhdessä oleminen”, Eira Jantunen sanoo.

Hän kertoo olevansa varsinainen käsityöihminen. Virkkaamisen lisäksi hän tekee mielellään myös poppanatöitä.

Viereisessä pöydässä piirustuksensa saa juuri valmiiksi Hannu Nyyssönen. Hän kertoo pitävänsä piirtämisen lisäksi musiikin kuuntelusta ja pelien pelaamisesta sekä rentoutumisesta. Veräjässä onkin yksi entinen pankin toimistohuone muutettu asiakashuoneeksi, jossa voi käydä yksin päivän aikana lepäämässä ja huilaamassa tarvittaessa.  Yhden asiakkaan fysioterapeutti käyttää myös huonetta viikoittain asiakastapaamiseen.

”Yhtenä päivänä käytiin kirjastossa lainaamassa kirjoja. Ja torikahvilla on myös kiva käydä”, sanoo Hannu Nyyssönen.

Kassaholville uutta käyttöä

Toimintakeskus Veräjän sisäänkäynti on liikekeskuksen sisällä. Entinen pankin ovi on kutsuvasti avoinna. Sisään kannattaa kurkata, sillä oven tuntumassa on myynnissä Veräjän asiakkaiden tekemiä käsitöitä, kuten esimerkiksi avaimenperiä, kännykkäpusseja ja penaaleja, sytykeruusuja, seinäkoristeita ja mattoja.

Päivätoiminnassa käy päivittäin noin 20 asiakasta. Toiminta muodostuu asiakkaiden itsenäisistä tehtävistä, kuten erilaisista käsitöistä, taidetoiminnasta sekä kotitalous- ja siivoustöistä. Omissa ryhmissä tehdään esimerkiksi taidetta, kuunnellaan musiikkia sekä pidetään lukutuokioita. Yhdessä mm. ulkoillaan, rentoudutaan, jumpataan ja tehdään vierailuja.

”Uudet tilat mahdollistavat paremmin erilaiset yhdessä porukalla tehtävät asiat. Länsirinteellä meidän piti jakautua useampaan pieneen tilaan, kun isoa tilaa ei ollut. Yhteisöllisyyttä tilat ovat lisänneet jo myös paljon”, kertoo Veräjän ohjaaja Katja Lintu.

Uuttakin on vielä tulossa, sillä suunnitteilla on tehdä pankin entiseen kassaholviin aisti- ja rentoutustila asiakkaiden käyttöön. Tilan toteutuksessa auttaa Vaalijalan saama testamenttilahjoitus. Vielä nyt tila toimii varastona.

”Olemme pikku hiljaa jo aloittaneet tilan raivaamisella. Tila on tähän saakka toiminut meillä lähinnä varastona”, kertoo Henna Ikonen.

Aisti- ja rentoutustilaan on suunniteltu sijoittaa mukavia nojatuoleja sekä sänky, josta myös iäkkäämpien asiakkaiden on rentoutuksen jälkeen helppo nousta ylös.

”Verhoilla ja valoilla tilaan luodaan tunnelmaa. Lisäksi ajatuksena on tuoda luontoa tilaan kuvatapetilla. Luonto kun on yksi Veräjän kantavista teemoista”, Katja Lintu sanoo.

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Korona mullisti sairaanhoitaja Minna Pessan työn

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Vaalijala yllätti työpaikkana positiivisesti

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Hyvinvointia ja parempaa jaksamista työssä Epassilla

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Mentorit ovat uuden työntekijän rinnalla kulkijoita

ARTIKKELI 15.6.2022 Henkilöstö

Monien mahdollisuuksien työpaikka Vaalijalassa

ARTIKKELI 16.12.2022

Haikean iloinen kutsuvierasjuhla

Artikkelit ››