ARTIKKELI 16.6.2022
Sateenkaaren koulun kohtalo esillä kuntakokouksessa
Vaalijalan Sateenkaaren koulun tulevaisuus on tarkoitus saada ratkaistua vielä ennen kesälomia pidettävässä Vaalijalan kuntakokouksessa.

Sateenkaaren koulun tulevaisuutta on järjestelty Vaalijalan kuntayhtymässä tiiviisti tämän vuoden helmikuusta lähtien. Ratkaisuksi koulun jatkolle on kaavailtu omaa kuntayhtymää, joka vastaisi koulun toiminnasta ensi vuoden alusta lukien.
Aivan viime metreillä kapuloita rattaisiin ovat heittäneet muutamat Vaalijalan jäsenkunnat, jotka ovat vaatineet omaa osuuttaan Vaalijalan varoista kuntayhtymän lakatessa olemasta tämän vuoden lopussa.
Esimerkiksi Kuopion kaupunginvaltuusto päätti viime maanantaina, että Kuopio ei lähde jäseneksi perusteilla olevaan Sateenkaaren koulun kuntayhtymään. Kuopio ei myöskään hyväksy Vaalijalan kuntayhtymän ja Sateenkaaren koulun kuntayhtymän osittaisjakautumissopimusta. Kuopion valtuusto katsoo, että kaupunki on oikeutettu saamaan osuutensa Vaalijalan kuntayhtymän ylijäämästä sen sijaan, että se käytettäisiin kuntayhtymän perustamiseen, johon se ei ole lähdössä mukaan.
Sateenkaaren koulua tarvitaan
Yhtymäkokouksessa useassa puheenvuorossa tuotiin esille huoli Sateenkaaren koulun jatkosta sekä koulun tarpeellisuudesta. Esimerkiksi Mikkelin kaupungin edustaja Vesa Pöntinen totesi Sateenkaaren koulua tarvittavan, vaikka Mikkeli ei ole lähdössä uuteen kuntayhtymään jäseneksi. Hänen mukaansa Mikkeli ajattelee tässä muita eteläsavolaisia kuntia, jotka ovat lähdössä mukaan jäseneksi uuteen kuntayhtymään.
”Mikäli Sateenkaaren koulun toiminta lakkaa, tarkoittaa se, että samalla päättyy peruskouluikäisten kuntoutus Nenonpellon osaamis- ja tukikeskuksessa”, muistutti Ilkka Fritius.
Tällä olisi hänen mukaansa jo merkittäviä vaikutuksia niin Etelä-Savon kuin Pohjois-Savonkin hyvinvointialueille. Onhan tänä keväänäkin merkittävä osa koulun oppilaista tullut juuri Pohjois-Savon kunnista.
Ilkka Fritius peräänkuulutti yksittäisten kuntien edun sijaan laajempaa alueellista ajattelua.
”Osa kunnista käyttää koulun palveluja paljon, osa vähemmän, mutta siksi ei voi lasten ja nuorten kuntoutusta lopettaa”, Ilkka Fritius sanoi.
Kuopion kaupungin yhtymäkokousedustaja Maija Svärdin mukaan on hankalaa, kun kuntakokousta puuhataan nyt, kun kunnissa, kuten Kuopiossa, on jo päätökset valtuustossa tehty Sateenkaaren koulun osalta. Tähän vastasi Pieksämäen yhtymäkokousedustaja Yrjö Merikoski, että ihmisen tekemiä päätöksiä voidaan aina tarpeen tullen muuttaa ja tehdä toisenlaisia päätöksiä.
Jako ei mene kuntien toivomalla tavalla
Vaalijalan kuntayhtymän varoista käytiin keskustelua myös yhtymäkokouksessa. Tuusnimen kunnan yhtymäkokousedustaja Heli Miettinen kertoi Tuusniemen kunnan kannan olevan se, että Vaalijalan varallisuutta tulisi palauttaa jäsenkunnille niiden omistusosuuden suhteessa.
Vaalijalan kuntayhtymän johtaja Ilkka Fritius muistutti puolestaan, että Vaalijalan taseessa oleva 21,5 miljoonan euron ylijäämä on suureksi osaksi kiinni Nenonpellon osaamis- ja tukikeskuksen rakennuskannassa, eikä rahana tileillä.
Sote ja pelastustoimen uudistuksen lainsäädännössä lähdetään siitä, että purkautuvien kuntayhtymien ylijäämä jaetaan, kuten niiden perussopimuksessa todetaan. Vaalijalan perussopimus ei tunne ylijäämän palauttamista jäsenkunnille, ainoastaan suoritehintoja voidaan alentaa.
”Jako ei siis mene, kuten kunnat ovat toivoneet. Aiemmin Vaalijalakin on jakanut ylijäämiä peruspääoman suhteessa jäsenkunnille yhtymäkokouksen päätöksellä, mutta silloin ei ollut sotelainsäädäntöä, joka nyt estää kuntayhtymiä tekemästä hyvinvointialueiden taloutta heikentäviä päätöksiä”, Ilkka Fritius totesi.
Yhtymäkokous saikin keskiviikkona tiedoksi, että Vaalijalan kuntayhtymän hallitus on päättänyt alentaa Nenonpellon laitoskuntoutuksen hintoja 30 prosentilla elo-joulukuun 2022 laskutuksessa. Vaalijalan kuntakokous pidetään 29.6.2022.