ARTIKKELI 6.10.2022
Pieksämäen palvelukotien yhteisillä Vestareilla viihdyttiin
Vaalijalan Lukkari palvelukodilla juhlittiin elokuussa Vestareilla 115-vuotiasta Vaalijalaa sekä 15-vuotiasta Lukkarin palvelukotia.

Paikalla oli noin parisataa juhlijaa kaikista neljästä Vaalijalan Pieksämäen palvelukodista eli Lukkarin lisäksi Mariasta, Pappilanmäeltä sekä Pihlajarinteeltä.
Iltapäivän pihajuhlissa oli mukana palvelukotien asukkaiden lisäksi heidän omaisiaan, ystäviään sekä palvelukotien henkilökuntaa. Paikalla oli myös juhlien yhteistyökumppaniksi saadun Step-koulutuksen opiskelijoita.
Ohjelmassa olikin Step-koulutuksen oppilaiden ideoimia ja toteuttamia toimintapisteitä, joilla pääsi nauttimaan kauneudenhoidosta, pelaamaan pihapelejä, kuten frisbeegolfia ja mölkkyä sekä kokeilemaan kädentaitoja askartelussa.
”Kivaa on ollut. Toimipisteillä on käynyt mukavasti porukkaa. Varsinkin kauneuspisteellä on käyty lakkauttamassa kynsiä ja ottamassa kasvomaalauksia”, kertoi pisteellä päivystänyt Lilli Konttinen.
Hänestä tällainen yhteistapahtuma ja sen suunnittelu on opiskelijan näkökulmasta mukavaa ja mielekästä toimintaa. Samalla oppii uutta hoitotyöstä eri näkökulmasta. Lilli Konttisesta Vaalijalan asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa on ollut mukava touhuta yhdessä.
”Tässä näkee oman alan ihmisiä käytännön työssä ja kohtaa erilaisia asiakkaita”, sanoi Konttinen.
Tanssia, musiikkia ja muurinpohjalettuja
Vestareiden ohjelmassa oli myös tanssia ja mukavaa musiikkia duo Sanna ja Rami Hirvosen esittämänä. Paikalla kävi myös kaverikoira rapsuteltavana. Ja tietenkin ohjelmassa oli myös vestariruokaa eli pyttipannua ja muurinpohjalettuja. Varsinkin lettujono pääsi välillä venähtämään vähän pidemmäksi vestariväen hakiessa herkkuja.
Vaalijalan Vestarit oli ensimmäinen kerta koronan jälkeen, kun Pieksämäellä päästiin järjestämään palvelukotien yhteistä tapahtumaa.
”Toivotaan, että tämän jälkeen pääsemme taas kunnolla näkemään ja tapaamaan toinen toisiamme eri palvelukotien väen kesken. Tällaisia yhteisiä tapaamisia, jotka tarjoavat mahdollisuuden ystävyyssuhteiden solmimisille tarvitaan mahdollisimman paljon”, sanoi Vaalijalan Pieksämäen palvelukotien johtaja Anne Kontro.
Duo Sanna ja Ramin esittämän tanssimusiikin tahdissa pyörähteli asvalttiparketilla myös Soile Tarvainen Lukkarin palvelukodista. Hän täytti pyöreitä kymmeniä juuri viikkoa ennen Vestareita, joten pihajuhlissa saattoi juhlistaa toistamiseen myös omia syntymäpäiviä.
”Täällä on ollut todella kivaa”, kehui Soile Tarvainen.
Ja mikä oli elokuisessa iltapäivässä tanssia yhdessä pilven raosta säteilevän loppukesän auringon kanssa.