ARTIKKELI 15.6.2022 Henkilöstö
Omat varahenkilöt apuna Vaalijalan palvelukotien tuuraajatarpeessa
Mitä tuumaisit, jos työmatkaa kertyisi parhaimmillaan päivässä yli kaksisataa kilometriä, ja työn suorituspaikka, työkaverit sekä hoidettavat asiakkaat vaihtuisivat keskimäärin kolmen viikon välein?

Ainakin työ olisi vaihtelevaa. Juuri tällaista on Vaalijalan ohjaaja Annika Nikulaisen työ avopalvelujen varahenkilönä. Ja hän myös nauttii siitä.
”Olen ollut alusta lähtien, eli nyt sen kaksi ja puoli vuotta, mukana varahenkilötoiminnassa. Aluksi sovimme kahdeksan kuukauden kokeilusta, mutta minulle tämä sopii, joten päätin kokeilun jälkeen jatkaa”, Annika Nikulainen kertoo.
Tähän mennessä hän laskee työskennelleensä 12 Vaalijalan eri palvelukodissa Etelä- ja Pohjois-Savossa. Annika Nikulainen itse asuu Suonenjoella ja kulkee sieltä päivittäin tuurattavaan yksikköön töihin omalla autolla.
”Pisin työmatka on ollut Mikkelin Siekkilän palvelukotiin. Tykkään ajaa autolla ja olla liikkeellä muutenkin, joten työmatkat eivät ole olleet koskaan ongelma. Meillä myös työmatkat kuuluvat osaksi varahenkilön työaikaan”, Annika Nikulainen sanoo.
Haastattelun aikaan Annika Nikulainen työskenteli Kangasniemellä Puulan palvelukodissa. Parin viikon lomajakson jälkeen hän palasi takaisin Kangasniemelle tekemään toista kolmen viikon mittaista työjaksoa.
”Parasta tässä työssä on vaihtuvuus. Palvelukodeissa on eroja sen mukaan, millaista tukea asukkaat tarvitsevat. Toisissa kodeissa työ on fyysisempää, toisissa taas tehdään enemmän ohjaavaa työtä”, kertoo Annika Nikulainen.
Kokeilusta vakinaista toimintaa
Vaalijalan avopalvelujen varahenkilötoiminta käynnistyi ratkaisuna kovaan henkilöstöpulaan tammikuussa 2020. Alkuun toiminta oli kokeilua, mutta kahdeksan kuukauden jälkeen toiminta päätetiin vakinaistaa.
Varahenkilöinä aloitti aluksi kolme Pieksämäen Marian palvelukodin ohjaajaa. Nyt varahenkilöitä on kaikkiaan seitsemän ja Marian lisäksi ns. kotipesinä toimivat Kahvimylly Suonenjoella, Kihmula Siilinjärvellä, Sipuli Kuopiossa ja Vattuvuori Varkaudessa. Kotipesä tarkoittaa yksikköä, jossa varahenkilö työskentelee, kun varattua tuurausvuoroa muualla ei satu olemaan.
”Kotipesässä ei olla oltu juurikaan koko aikana, vaan kaikki varahenkilöt ovat olleet tuuraamassa Vaalijalan eri yksiköissä”, sanoo Vaalijalan varahenkilötoiminnasta vastaava Marian palvelukodin johtaja Anne Kontro.
Hän kertoo, että alkuun ajatuksena oli tarjota palvelukotien akuutteihin, lyhytaikaisiin tarpeisiin, kuten esimerkiksi sairauslomien ajaksi tuuraajia. Resurssipula on kuitenkin sellainen, että käytännössä varahenkilöt varataan suoraan kolmen viikon mittaisen työvuorolistan ajaksi samaan palvelukotiin.
”Eniten tarvetta tuuraajista on pienillä paikkakunnilla, mutta myös esimerkiksi Mikkelissä on tuuraajia tarvittu, koska siellä kilpailu alan ihmisistä on kova”, Anne Kontro sanoo.
Normaalia ohjaus- ja hoitotyötä
Varahenkilöt tekevät normaalia ohjaus- ja hoitotyötä tuurattavassa yksikössä. Heillä ei ole kuitenkaan omaa ohjattavaa, kuten yksiköiden vakinaisilla ohjaajilla. Tämä keventää jonkin verran työtaakkaa, kun kirjaamista ja muuta paperityötä jää pois.
” Kaikilla varahenkilöillä on lääkeluvat ja pitkä työkokemus, joten heidät voi huoletta laittaa eri työvuoroihin ja tehtäviin”, sanoo Anne Kontro.
Varahenkilöt ovat tarvittuja ja toivottuja työntekijöitä palvelukodeissa, joten vastaanottokin on sen mukainen. Annika Nikulainen kiittelee, että aina on ollut tervetullut olo uuteen yksikköön saapuessa.
”Koen, että olen itsekin sulautunut hyvin porukkaan. Kun on avoimin mielin, malttaa kuunnella ja kysyä, niin hyvin pärjää. Varsinaista perehdytystähän meillä ei ole, vaan se tapahtuu työn lomassa. Omasta kokemuksesta on siinä hyötyä. Sekin auttaa, että kaikki koneet ja laitteet ovat Vaalijalan yksiköissä samanlaiset”, Annika Nikulainen sanoo.
Jatko hyvinvointialueilla avoinna
Anne Kontron mukaan Vaalijalan varahenkilötoiminnassa tarvetta olisi mahdollisesti 1-2 uudelle tuuraajalle. Uusia on tullut matkan varrella mukaan Vaalijalan sisäisen hakuprosessin kautta, mutta myös kiinnostuneiden kyselyjen perusteella.
Jatkossa uusien hyvinvointialueiden myötä varahenkilöt jakautuvat toimimaan kahdella erillisellä alueella. Se, miten tuuraustoiminta jatkossa organisoidaan, on vielä avoinna.
”Toivon, että toiminta jatkuisi myös hyvinvointialueilla, sillä tarvetta tuuraajille yksiköissä on jatkossakin.