ARTIKKELI 15.6.2022 Henkilöstö

Monien mahdollisuuksien työpaikka Vaalijalassa

Kun Pieksämäen kauppalasta tuli kaupunki 1962, työllisti silloinen Vaalijala keskuslaitos Pieksämäellä 284 työntekijää. Kuudessakymmenessä vuodessa on työntekijämäärä kasvanut huimasti. Nyt Vaalijala työllistää Pieksämäellä reilut 900 henkilöä.

Pappilanmäen asukkaat ovat Mari Hännisen mukaan tosi mukavia. Tässä on menossa aamupäivän juttutuo-kio Pappilanmäellä asuvan Erkki Karvisen kanssa.
Pappilanmäen asukkaat ovat Mari Hännisen mukaan tosi mukavia. Tässä on menossa aamupäivän juttutuo-kio Pappilanmäellä asuvan Erkki Karvisen kanssa.

Työtä on tarjolla koko ajan monipuolisesti. Tälläkin hetkellä haetaan työntekijöitä hallinnon tehtäviin, asiantuntijatehtäviin sekä tietenkin sairaanhoitajia, sosionomeja ja lähihoitajia.

”Suurin pula meillä on juuri asiakkaiden kanssa lähityötä tekevistä eli lähihoitajista ja sosionomeista. Sairaanhoitajia haemme ennen kaikkea kasvamaan esimiestehtäviin eri yksiköihin”, listaa Vaalijalan henkilöstöpäällikkö Päivi Salovaara.

Työpaikkana Vaalijala tarjoaa mahdollisuuksia. Yksiköt ovat erilaisia, samoin asiakkaat. Työtä tehdään erityistä tukea tarvitsevien ihmisen kanssa lapsista ikäihmisiin. Vaalijalan työntekijöilläkin on hyvin erilaisia taustoja. Entinen työ voi olla auto- tai rakennusalta. Töihin on tultu myös suoraan ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen.

”Vaalijalassa pärjää, kun on avarakatseinen ja tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa”, sanoo Päivi Salovaara.

Uravaihdos Vaalijalaan

Yksi työuraa vaihtaneista Vaalijalan työntekijöistä on pieksämäkeläinen Mari Hänninen. Hän siirtyi lastensuojelun sijaishuollosta ohjaajaksi Vaalijalan Pappilanmäen palvelukotiin lokakuussa 2020. Koulutukseltaan Hänninen on sosionomi.

”Oli tosi hyvä juttu, että uskalsin lähteä entisestä työstä ja vaihtaa alaa. Tykkään todella paljon nykyisestä työstäni. Täällä asukkaat ovat todella aitoja, välittömiä ja innolla mukana”, sanoo Mari Hänninen.

Hän kokee, että Vaalijala työnantajana tukee hyvin aiemman työn tai harrastusten kautta tullutta osaamista työtehtävissä. Myös kouluttautumista ja itsensä kehittämistä tuetaan.

Vaalijala kouluttaa esimerkiksi lähihoitajia oppisopimuskoulutuksella. Siinä opiskellaan teoriaa aamupäivisin ja iltapäivästä sekä illasta tehdään käytännön työtä työvuoroissa yksiköissä.

”Jos olet kiinnostunut ja innostunut kehittämään itseäsi, se otetaan täällä myönteisesti vastaan ja sinua myös kannustetaan opiskelemaan. Ja kun kehität itseäsi, saat lisää vastuuta, ja samalla työ muuttuu entistä mielekkäämmäksi”, Mari Hänninen toteaa.

Hän itse on esimerkiksi aloittanut kouluttautumisen digivastaavaksi Pappilanmäelle yhdessä toisen ohjaajan kanssa.

Hyvät henkilöstöedut

Koulutuksen lisäksi Vaalijalassa on panostettu henkilöstöetuihin. Esimerkiksi e-passilla työtekijät voivat hankkia liikunnan, kulttuurin ja hyvinvoinin palveluja. Lisäksi työnantaja tukee yksiköiden monipuolista Tyhy-toimintaa.

”Vuoden loppuun saakka meillä on käytössä erityinen rekry-raha, joka maksetaan työtekijälle, kun hän on ollut puoli vuotta työssä talossa”, kertoo Päivi Salovaara.

Vaalijalassa työskentelystä Salovaara kehottaa tutustumaan avoimiin työpaikkoihin Vaalijalan verkkosivuilla. Myös suoraan yksiköihin voi olla yhteydessä sähköpostitse, jos on kiinnostunut jostakin tietystä Vaalijalan yksiköstä.

”Erilaisuuden ymmärtämisestä ja hyväksymisestä on hyötyä. Täällä kukaan ei ole samasta muotista. Avoimesta asenteesta ja auttamisen halusta on myös paljon hyötyä”, tiivistää Mari Hänninen.

Lisätietoa Vaalijalan avoimista työpaikoista löydät tästä

Jaa artikkeli

Lisää luettavaa

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Korona mullisti sairaanhoitaja Minna Pessan työn

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Vaalijala yllätti työpaikkana positiivisesti

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Hyvinvointia ja parempaa jaksamista työssä Epassilla

ARTIKKELI 24.11.2021 Henkilöstö

Mentorit ovat uuden työntekijän rinnalla kulkijoita

ARTIKKELI 15.6.2022 Henkilöstö

Monien mahdollisuuksien työpaikka Vaalijalassa

ARTIKKELI 16.12.2022

Haikean iloinen kutsuvierasjuhla

Artikkelit ››