ARTIKKELI 15.6.2022
Maija Möttö sai taidettaan näytteille sinne, missä puu kasvaa
Vaalijalan Taidepesulan taiteilija Maija Mötön isot, vanerista valmistetut eläinteokset herättävät huomiota keskeisellä paikalla Kulttuurikeskus Poleenin puistossa Pieksämäellä.

Maija Mötön työt ovat osa isoa Pieksämäen Taidekatu -taidetapahtumaa ja toteuttavat samalla Maija Mötön oman taidehaaveen.
”Olemme keränneet Taidepesulan taiteentekijöiden taideunelmia ja toteuttaneet niitä viime vuonna saadun Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinnon tuella. Maijan unelmana oli saada näyttely ”sinne, missä puu kasvaa”, kertoo Taidepesulan taidekasvattaja Irina Leino.
Taideunelman toteuttamiseksi Taidepesulan väki kävi keskusteluja mm. Pieksämäen kaupunginpuutarhurin kanssa. Etsinnässä oli puu, johon Maija Mötön eläinteokset voisi Taidekatu-tapahtumassa sijoittaa. Sopiva puu löytyi Poleenin puistosta, vanhan kaupungintalon vierestä.
Puun oksille nousseet värikkäät undulaatit, puun runkoa nousevan kummituseläimen sekä maassa puun alla seisovat mäyrän ja ilveksen Maija Möttö valitsi itse isosta tuotannostaan. Piirroskuvista tehtyjen kaavojen pohjalta valmistettiin vaneriset hahmot Pieksämäen Savosetilla. Maija itse puolestaan maalasi vanerihahmot ulkomaaleilla.
”Ei ollut sen kummallisempaa maalata vanerille. Ihan kuin paperille olisi maalannut”, Maija Möttö kertoo.
Puuhun ripustettujen töiden lisäksi Maijan leijonatyö on päässyt osaksi puistossa puiden väliin viritettyä, Taidepesulan eri taiteilijoiden töistä muodostuvaa taideliputusta.
Mielikuvittelua ja kuvia omista ajatuksista
Eläinhahmoihin ihastunut Maija Möttö nauttii taiteen tekemisestä. Taidekadun ripustuksessakin mukana ovat hänen lempieläimensä.
”Taidepesulassa mukavaa on se, että täällä saa mielikuvitella ja luoda omia ajatuksia kuviksi sekä tehdä vapaasti taidetta”, Möttö sanoo.
Eläinhahmot syntyvät lyijykynällä hahmottelemalla. Tämän jälkeen Maija tekee rajaukset tussilla, värittää liituväreillä ja lopuksi viimeistelee työn kuivapastellilla, jota hän itse kutsuu hauskasti hölynpölyksi.
Vaalijalan Taidepesula on tänä kesänä jälleen näkyvästi mukana Pieksämäen Taidekatu -tapahtumassa. Taidekatu esittelee kesä-heinäkuussa pieksämäkeläisten ja pieksämäkeläislähtöisten taiteilijoiden töitä. Ripustuksia on liiketilojen näyteikkunoissa kaupungin keskustassa sekä Poleenin puistossa.
Taidepesulan oman keskustatukikohdan ikkunoissa Myllykadun varressa on Taidepesulan taiteilijoiden yhteisnäyttely Voin kommentoida, jossa on mukana muun muassa taiteilija Olli Kannisen kantaaottavia töitä sekä viime kesän tapaan sisäänkäynnin tuulikaappiin toteutettu Pönötyskoppi.